Suomen matematiikan olympiavalmennus

Kansainväliset matematiikkaolympialaiset

Yleistä

IMO (International Mathematical Olympiad) sai alkunsa vuonna 1959 Romaniassa. Se on järjestetty siitä alkaen vuosittain, mutta vuosi 1980 jäi väliin. Kilpailu on periaatteessa vain yksilöiden välinen, mutta käytännössä joukkueiden pistesummia vertaillaan innokkaasti.

Nykyään jokainen osallistujamaa lähettää enintään kuusi kilpailijaa, jotka suorittavat kaksi koetta peräkkäisinä päivinä. Kumpanakin päivänä ratkaistavana on kolme tehtävää, joista voi kustakin saada enintään seitsemän pistettä. Enintään puolelle kilpailijoista jaetaan kulta-, hopea- ja pronssimitaleita noin suhteessa 1 : 2 : 3. Ne mitalitta jääneet kilpailijat, jotka ovat ratkaisseet vähintään yhden tehtävän seitsemän pisteen arvoisesti, saavat kunniamaininnan.

Matematiikkaolympialaisten englanninkielisiltä virallisilta kotisivuilta löytyy paljon tietoa, mm. kaikkien vuosien tehtävät ja melko täydelliset tulosluettelot. Samanlaista tietoa löytyy paljon myös Serbiassa ylläpidettäviltä The IMO Compendium-sivuilta. Kanadalla ja Hollannilla on hyvät englanninkieliset IMO-sivut. Myös Viron valmennussivut sisältävät kiinnostavaa (vironkielistä) materiaalia.

Matematiikkaolympialaisten kulkua valottaa myös kilpailijoille tarkoitettu käytännön opas.

Tehtävät ja ratkaisut

Vuosien 1959-1974 tehtävät ovat (vaikeasti) saatavilla kirjasena Matti Lehtinen (toim.): Koululaisten kansainväliset matematiikkaolympialaiset, Kirjayhtymä 1975. Vuosien 1975-1994 tehtävät on koottu kirjaan Matti Lehtinen: Matematiikan olympiakirja, Weilin+Göös 1995, ISBN 951-35-5990-4, jota sitäkin alkaa olla hankala löytää.

Kansainvälisten matematiikkaolympialaisten suomenkieliset tehtävät ja ratkaisut vuodesta 1995 alkaen voi ladata tästä pdf-muodossa (n. 750 kt). Myös tämän sivun lopussa oleva taulukko sisältää linkkejä myöhempiin tehtäviin.

Joukkue

Vuonna 2011 Suomea edustivat Olli Hirviniemi, Jesse Jääsaari, Ilmari Kangasniemi, Dimitri Kirichenko, Joni Teräväinen ja Felix Vaura. Olli Hirviniemi palkittiin hopeamitalilla ja Ilmari Kangasniemi, Dimitri Kirichenko sekä Felix Vaura kunniamaininnalla.

Tuloksia

Seuraavan taulukon sarakkeessa "Suomen tulos" kerrotaan Suomen joukkueen yhteispisteet ja sijoitus muodossa X p. (Y./Z.), missä X = pisteet, Y = sijaluku ja Z = joukkueiden lukumäärä. Lisäksi ilmoitetaan suomalaisten saamat mitalit. On muistettava, että pieni osa maista ei lähetä täyttä kuuden hengen joukkuetta, mikä heikentää hieman summien vertailukelpoisuutta ja siis sijaluvun mielekkyyttä. Joidenkin vuosien kohdalla taulukosta on linkkejä lisätietoihin.

Vuosi Paikka Suomen tulos Tehtävät Ratkaisut Muuta
1993 Istanbul, Turkki 33 p. (52./72.), ei mitaleja
1994 Hongkong 70 p. (48./69.), ei mitaleja      
1995 Toronto, Kanada 101 p. (36./73.), 3 pronssia      
1996 Mumbai, Intia 58 p. (39./75.), 2 pronssia      
1997 Mar del Plata, Argentiina 97 p. (34./82.), 4 pronssia      
1998 Taipei, Taiwan 30 p. (60./76.), ei mitaleja     Matkakertomus
1999 Bukarest, Romania 65 p. (43./81.), 1 hopea ps (1. päivä), ps (2. päivä), tgz, html   Matkakertomus
2000 Taejon, Korea 52 p. (52./82.), 3 pronssia html   Matkakertomus
2001 Washington, DC, Yhdysvallat 32 p. (63./83.), 1 pronssi ps, gz ps, pdf, tgz Viralliset tulokset
2002 Glasgow, Skotlanti, Iso-Britannia 79 p. (38./84.), 3 pronssia ps, tex    
2003 Tokio, Japani 43 p. (55./82.), 1 pronssi      
2004 Ateena, Kreikka 49 p. (63./85.), 1 pronssi 1. päivä (pdf) 2. päivä (pdf) pdf Joukkueiden epäviralliset pisteet
2005 Merida, Meksiko 49 p. (55./91.), 2 pronssia pdf    
2006 Ljubljana, Slovenia 86 p. (39./90.), 4 pronssia 1. päivä (pdf) 2. päivä (pdf)    
2007 Hanoi, Vietnam 55 p. (61./90.), 1 hopea 1. päivä (pdf) 2. päivä (pdf)    
2008 Madrid, Espanja 40 p. (74./97.), 1 pronssi pdf pdf Joukkueiden yhteispisteet  
2009 Bremen, Saksa 49 p. (67./104.), ei mitaleja pdf pdf Joukkueiden yhteispisteet  
2010 Astana, Kazakstan 52 p. (72./96.), 1 pronssi pdf pdf tulosluettelo 
2011 Amsterdam, Hollanti 68 p. (57./101.), 1 hopea pdf pdf tulosluettelo 
2012 Mar del Plata, Argentiina